tiistai 18. toukokuuta 2010

Patalahti-lintulahti

Lauantaina helteessä kierrettiin Patalahden luontopolku. Lintujen muutto oli jo ohi ja eihän keskipäivällä muutenkaan taida olla kovin vilkas liikenne siivekkäillä. Siinä mielessä oli kuitenkin mukava paarustaa, kun ei ollut niitä iniseviä ystäviä, vaikka vesissä kihisi ja kuhisi mustanpuhuvia.
Niin, Patalahti sijaitsee Maaningalla, mökki pitäjässä.



Kiivettiin ensimmäiseen lintutorniin ja tähysteltiin missä niitä siipeilijöitä näkyisi. Kuovin ääni ainakin kuului ja useampi siellä lentelikin.

Pitihän se yrittää jotain lintuakin saada kuvaan. Nyt taas haikailin sen pitemmän putken perään. Tämän ensimmäisen tunnistin, mutta toisen kohdalla tutkin lintujen kuvia ja tulin siihen tulokseen, että se on taivaanvuohi.


Tämä on sitten vene.






















9 kommenttia:

  1. On siellä kaunista vaikka ei linuja paljon ollutkaan.
    Hyvät kuvat olet saanut.
    Ei taida tolla veneellä enään olla käyttöä

    VastaaPoista
  2. Täälläpäin on Mietoisissa sellainen lintulahti, mihin kaikki muuttolinnut keväisin laskeutuvat niitylle ja rantaan syömään. Sinne kannattaisi mennä. Tänä keväänä ei ollut mahdollisuutta miehen sairauden takia, mutta syksyllä tai ensi keväänä kyllä mennään, jotta näkisin jotain näitä erilaisia lintuja.
    Taivaanvuohikin on minulle uusi tuttavuus.
    Hienot maisemat muutenkin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se taivaanvuohelta näyttää. Hienolla paikkaa lintutorni.

    Minäkin aina haikailen pitkän putken perään, mutta en taida koskaan sitä saada, käytetytkin ovat niin kalliita.

    VastaaPoista
  4. Hienot on maisemat ja lintukuvat, mutta tuo venekuva on mielestäni super!

    VastaaPoista
  5. Hienot lintujentarkkailumaisemat siellä, näyttää hyvältä paikalta.

    Hyvin sait taivaanvuohesta kuvan maassa. Se on hankala, kun koko lintua on niin vaikea erottaa maastosta - vasta yleensä sitten sen huomaa kun se ponkaisee ilmaan ja lentää täyttä karkua pois.
    Vene oli minulle uusi laji tälle keväälle. ;)

    VastaaPoista
  6. Aakeeta ja laaakeeta. Muistan lukeneeni, että taivaanvuohen mäkättävä ääni syntyy sen siipisulista, kun se syöksyy alaspäin.

    VastaaPoista
  7. Kolmas kuva kiehtoo minua. Siinä on männyn oksa niin kauniisti.

    VastaaPoista
  8. Siellä se kurki kattelee kaula pitkällään,että mikähän siellä on.:D.Hyviä kuvia,tuo venekuva on omalaatuinensa,sitä kyllä kattelee.:)

    VastaaPoista
  9. Taivaanvuohi on niin persoonallinen jököttäjä : )

    Ja pidin tuosta venekuvastakin tosi paljon.

    VastaaPoista