sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Vardön satama



Harmittaa hirveästi, ettei tullut tuota Vuoreijaa kuvattua, sen rakennuksia ja talojen värileikkiä. Kaupunki oli tosi mielenkiintoinen vanhoine, hajoavine rakennuksineen. Ei ollut varmaankaan mitään kaupunkisuunnittelua, sillä rakennukset olivat niin moninaisia ja olikohan kahta saman väristä, tuskin ihan rinnakkain.
Kesäaikana se voisi olla taiteilijoiden paratiisi, ainakin näin aurinkoisella säällä saattoi kuvitella, totuus on varmaankin toinen.
Paljonhan Vuoreijaan oli rakennettu uutta, joka poikkesi tyystin kaupungin vanhasta osasta. Vardössä voisi majailla pitempäänkin, kulkea kaduilla ja nauttia sen erilaisuudesta.

Tämä on siis siitä satamasta.





Laiturin reunaanoli kiinnitetty renkaita killumaan ja ihan syystä. En tuosta veneilystä saati kalastuksesta paljokaan tiedä, mutta kai nämä on jotain pehmusteita veneille.





Betoniset laituritkin ovat ajankuluessa rapautuneet. Suolainen merivesi ottaa veronsa. Noissa väreissä ja muodoissa on jotain kiehtovaa.





Nuori selkälokki ( näin oletan ), oleili myöskin satama alueella muiden lokkien ja pikkukajavien seurana.





Pikkukajava värikylvyssä. Aurinko kultasi veden heijastuksia apuna käyttäen ja kylpevä lintu pyöräytteli siihen sinisiä renkaita sulillaan.



lauantai 26. toukokuuta 2012

Turkisviittainen viheltelijä



Mikäs kumma turkisviittainen tuolla mättään takana kuuhaa.
Etsimen läpi tiiratessani en osannut ensin hahmottaa. Silmäni näkivät tuon mustan keskustan ja sitä ympäröivän valkoisen höyhenistön, joka näytti vielä tuulessa liehuvan. Jo on kumma olio, Ruija tekee tepposensa ja saa näkemään kummajaisia.






Sitten huppuviittainen liikahti ja näin, että lintuhan se. Matkakumppani tiesi kertoa, että kapustarinta siellä piipertää ja viheltelee kulkeissaan.




Viheltelyyn oli syynsäkin, sillä rouva kapustarinta näytti myös olevan paikalla.





Aika hyvin kapustarinta sulautuu keväiseen luontoon.


Hemningberg, vanha kalastajakylä



Mutkaisen ja kapean tien jälkeen avautuu lahden poukama, tuolla pitäisi sijaita Hamningbergin vanha kalastajakylä.
Ilma on utuinen, mutta aurinkoinen. Kaukaisuus verhoutuu kuin savuun, joka liikkuu maiseman yllä.





Vanha kalastajakylä levittäytyy Jäämeren pohjukkaan, se on Euroopan koillisin osa. Kylästä on poistuneet kalastajat, mutta talot ovat kesäasukkaiden asuttamia. Kylään ei aurata tietä talvikuukausina, joten se herää henkiin vasta lumien sulattua.


 


Vaikka Jäämeri ei julmasti ärjykkään, niin se näyttää silti voimansa, kun mainingit iskeytyvät aallonmurtajaan. Kalastaja aallonmurtajan nokalla on pieni, verrattuna jylhään ympäristöön.
Aallonmurtajaa ei rakennettu valmiiksi ja väki kaikkosi kylästä, kun elinkeino, kalastus, sammui. Vielä pari vuotta sitten, tälle paikalle johti tie, mutta nyt se oli raivattu pois. Jäämeren suolainen vesi rapauttaa  voimallaan lopulta ihmisten aikaansaannokset.






Joitakin viitteitä on vanhasta elinkeinosta ja niistä taidetaan pitää hyvää huolta. Hamningberg on kesäisin matkailijoiden yhtenä käyntikohteena Varangin rantamilla.





Hei, onko tuo kettu. On se, kotikettu vai onko ketut tosiaan täällä näin kesyjä, että istuvat keskellä päivää pihapiirissä.
Siinä se meitä katseli, rapsutteli aikansa korvallistaan ja siirtyi lähemmäksi autoa, kuskin puolelle.





Juoksenteli auton edessä ja siirtyi oikealle puolen, odotti tietenkin jotain suupalaa. Ketut kuulema ovat Varangissa kesyjä ja tulevat tienreunaan odottamaan matkalaisten antimia.
Kesäajan kulkijat syöttävät kettuja ja talvella paikalliset jahtaavat, sillä kettu voimakkaampana vie naalilta elintilaa. Kettu taitaa olla sellainen tulokas ja paikalliset haluaisivat naalikannan elinvoimaisemmaksi.

Hemningbergin kylällä on mielenkiintoiset vaiheet, niistä löytyy kyllä tietoa netistä. Kunhan aika antaa myöten, niin täytynee tutustua tarkemmin.




perjantai 25. toukokuuta 2012

Nessebyn allihaahkat



Uuniemen (Nesseby) kalasatamassa uiskenteli kolme pariskuntaa allihaahkoja. Kuten lintumaailmassa yleensä koiraat koreilivat juhlapuvussaan, naaraat olivat sonnustautuneet paljon vaatimattomammin.





Kun päiväateria oli syöty, niin oli aika kömpiä rannalle sukimaan pukua.
Hyvin viihtyivät allihaahkat isompien serkkujensa haahkojen parissa.





Voihan sitä naapurin emäntää suikata ohikulkiessaan, kun isoserkku ei huomaa.





Venytellään hiukan siipilihaksia ja oijotaan koipia. Pysyy hyvässä kunnossa koko kesän, sillä se on varmaankin lyhyen kesän vuoksi kiivastahtinen.





Kaikkien näiden puuhien jälkeen pienet nokoset kaverin kera maistuu. Laineet lyövät kevyesti rantaan ja siihen rytmiin on hyvä uinahtaa.

Täytyy kylläkin sanoa, että vähän päästä jompikumpi nosti pään siiven suojasta ja silmiä ei passaa ummistaa. Nukkuvat koiranunta tai vieläkin kevyemmin, siis höyhenen kevytä linnununta.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hornoyan lunnit




Kaksi silmäparia näkee aina enemmän kuin yksi.





Lunnin jalat vaikuttivat jotenkin heikoilta, se tepastelee niin hauskasti ja lipsahtelee kallioilla.




Räpylöissä on mustat kynnet, mutta ei noilla varmaankaan kovin pitävää otetta saa kaltevalla pinnalla.




Nokka aukeaa aika suureksi ja erikoisella tavalla. Lunnilla on hyvin joustoa suupielissä;)






Hämmästyin lunnin kokoa, sillä oletin, että se olisi kookkaampi, mutta se on aika pieni ja niin hellyttävän suloinen.




Hei, me lennetään ja nopsaan. Ilmassa suhahteli lunnia sinne tänne. Punaiset laskutelineet nousivat ja laskivat.





Onko tässä pesänrakennus puuhista kysymys. Huomasin, että noita risuja kerättiin nokkaan ja kohta laskettiin toiseen paikkaan. Lunnithan eivät tee pesää kallioille, vaan kaivavat onkalon, joten risujen kuljettaminen taitaa olla ajanvietettä.





Aika hauskan näköinen arktinen papukaija. Pieni, pyylevä räpyläjalka.





Lunnin silmät ovat myös mielenkiintoiset, jotenkin surulliset.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Näkkälän vesilintuja



Järven vastarannalla komeili outo lintu. Pää kuin sorsalla, mutta kaula pitkä ja  kaunis kevätpukukin.





Eipä ole ennen tullut vastaan. Nyt täytyy selata lintuopasta ja sieltähän se löytyi, jouhisorsa. Odotin tietenkin jotain harvinaisempaa ilmestystä, mutta tulipa tämäkin nyt sitten tutuksi.





Herra tavi lensi jouhisorsa rouvan viereen, mutta rouva ei paljon noteera kevät koreissa komeilevaa tavia.




Keväisen tavi koiraan ei tarvitse häpeillä pukuaan, kauniilta tuo näyttää. Ei se kylläkään jouhisorsa naarasta kovin kiehdo.




Jouhisorsa koiras poistuu paikalta. Takaapäin katsoen ei muistuta laisinkaan sorsalintua.


Valkoviklo sulan reunalla



13.5 matkalla kohti Jäämerta, Saariselän ja Ivalon välillä, huomasimme tämän linnun sulan reunalla, aivan tien reunassa.

Aamupäivä oli aurinkoinen ja kuvatessa vastavaloon lintu näytti mustalta silhuetilta, joten kuvat ovat sitä sun tätä.






Hangella sulan läheisyydessä oli linnun jälkiä ja se tepasteli kuvatessamme välillä lumen päällä ja välillä kahlaili sulassa.





Matkakumppanini tunnisti kahlaajan valkovikloksi. Arvelimme, että on matkalla uuvahtanut ja jäänyt muusta joukosta, sillä tämä oli yksinäinen harhailija.





Viklo oli varmaankin tosi heikossa kunnossa, kun päästi kuvamaan itseään näinkin läheltä.
Sinne sulan reunalle se jäi napottamaan, kun me jatkoimme matkaa.
Toivotaan, että viklokin pääsi matkaan.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Hornoyan karimetsot



Karimetson silmät toistavat Jäämeren turkoosia. Pää kääntyilee ja kaula kiertyy käärmemäisiin asentoihin.





Nypitäänkö tässä pehmusteita pesään.
Seurasin linnun touhuja jonkin aikaa, kun se palasi nyppimään ruohoa tuppaista. Sen panin merkille, että se siirtyi joka kerta hieman kauemmas edellisestä mättäästä.





Tämä pariskunta nautti ilta-auringosta omalla risukasallaan.
Karimetsoilla varmaankin oli haudottavaa, sillä kallion ulkokkeilla näytti kököttävän hautovia lintuja.
Nämä mustat linnut asustivat aivan polun tuntumassa, eivätkä häiriintyneet laisinkaan uteliaista kulkijoista.




Linnut kököttivät usein jonkin kiven nokassa ja tälläiset ruohotuppaat toimittavat hyvin sen virkaa.
Karimetso on mielenkiintoinen lintu ja kuvasinkin sitä varmasti toiseksi kiivaimmin.

Eniten kuvasin lunneja, tällä Hornoyan-lintusaarella ja niistä sitten oma postauksensa myöhemmin.

Merikotkia selkäsi takana



Rantaa peitti hiekkaiset kumpareet, joita innolla kuvasimme. Ne veivät huomiomme täysin, sillä tässä karussa ympäristössä näky oli uskomattoman kaunis.
Poistuessamme huomasimme kotkan, joka tarkkaili tiukka ilmeisesti puuhiamme. Tunnistimme sen merikotkaksi.




Tämä oli varmaankiin merikotkille suotuisa ympäristö ja saalistukseen sopivaa maastoa, sillä näimme näitä upeita saalistajia useita.
Tuuli oli voimakasta ja se sai  höyhenpuvun sekaisin, mutta se ei paljon lintua haitannut. Rauhallisena käänteli päätään ja tutkaili silmillään valtakuntaansa.
Kaikki hyvin!





Kovin lähelle emme näitä uljaita ilmojen liitäjiä päässeet.
Kotkia näimme aika useasti, joten paluumatkalla tyydyimme toteamaan, että se on vain kotka.
Tietenkin, jos olisimme saaneet kotkan kuvaan tosi läheltä, niin olisihan se ollut  mahtavaa, hyvä näinkin.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ilta Varanginvuonolla

Haaveeni toteutui.
Pääsin kuvailemaan Norjaan. Kiitos siitä kuuluu matkakumppanilleni, Tuulikille.
Matka kesti viikon verran ja oli täynnä upeita kokemuksia.



















18.5 Jäämeren vuono näytti lempeät ja kauniit kasvonsa, kun ajelimme kohti Annijokea, Vestre Jakobselvia.