tiistai 1. toukokuuta 2012

Joitain siivekkäitä

Mökkeilyn ohessa ehti hieman katsastamaan paikallista lintu tarjontaa.



Huhtikuun loppupuolella oli pakkasöitä ja se koitteli monia tulokkaita.
Rantasipit värjöttelivät rantakivellä ja harjoittelivat yhdellä jalalla seisontaa, hrrr-rr kun on kylmää.
Telkät taas uiskentelivat virtaavassa vedessä rinta rottingilla. Niitä ei kylmä vesi haitannut laisinkaan, sillä niillä oli kevättä sykkivä sydän ja taitavathan ne talvehtia hieman viileämmissä maisemissa, kuin nuo sipit.




Odottaakohan tämä kalalokki pariskunta tilaisuutta vallata mökkirannasta itselleen pesäpaikan, niin kuin viime kesänä. Jos niin käy, niin ei sitten ole paljon asiaa rannalle. Ovat sen verran ärhäköitä ja kutsuvat vielä koko suvun häätämään tunkeilijat pois, sen sai viime kesänä tuntea.





Kirjosieppo koiras oli tullut katsastamaan pesäpöntöt ja esitti hauskan lentonäytöksen. Tuota pönttöä oli sinitiaiset jo hieman siivoilleetkin.
Saas nähdä ketkä siinä loppuen lopuksi pesuettaan hoitavat.





Naakka pariskunta oli löytänyt yhteisen sävelen, vaikka tässä eri suuntaan katsotaankin.
Naakkojen touhuja oli mukava seurata ihan "oikeassa" luonnossa, sillä pieni yhdyskunta näitä persoonallisia lintuja asustaa vanhoissa kolopuissa, vanhan kanavan varrella.





Punarinta katselee ympärilleen etsivän näköisenä, jokahan ne muut ovat saapuneet.
No, kyllähän noita pikkaisia pyrähteli puiden suojissa. Lunta oli kuvanotto hetkellä  jonkin verran maassa, joten on vielä hyvin aikaa etsiä sopiva kumppani.

8 kommenttia:

  1. Hyvähän on mennä vasta siivottuun pönttöön.
    Meilläkin ovat sinitiaiset katsastaneet pihapönttöä sillä silmällä. Mutta viime keväänäkin kirjosiepot sen loppujen lopuksi valtasivat.
    Hauska kuva naakoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri pelkään, että kirjosieppo häätää muut pesijät pois. No, kyllähän sitä sieppoakin mielenkiinnolla kesällä seurailee.

      Poista
  2. Kivoja lintukuvia! Tähän vuodenaikaan on erityisen ihanaa katsella ja kuvailla lintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nythän ne taitaa olla näkyvimmin läsnä ja lajirunsauskin suurimmillaan kun vielä muuttomatkalla osa on.

      Poista
  3. Luonto tarjoaa nyt paljon ihasteltavaa ja seurattavaa...pesäpönttöjä ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pönttöjä on joka kevät lisätty, mutta ei ne kuitenkaan kaikki asukkaita saa. Toivossa on kuitenkin hyvä elää;)

      Poista
  4. Mukava sarja joka kuvaa hyvin juuri tätä aikaa. Kauniisti kuvattuna. Tosiaan naakat ovat mukavia seurattavia ja äkkiä ne oppivat tunnistamaankin, eivätkä juuri säiky vaikka likikin menisi.
    Meillä myös lokit pesivät mökki rannassa, mutta eivät kyllä mitenkään häiriinny vaikka siellä uida mesotaankin.
    Tänään katselin kun kalalokki teki pesää työpaikan katolle ränniin juuri syöksytorven päälle. Kuinkahann poikaset aikanaan tulee alas....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän mökillä käydään niin harvakseltaan, etteivät oikein totu ihmiseen. Jos olis pesinnän alusta liikettä, niin jos sitten, mutta eivät taitais kyhätä sitten pesää laisinkaan, ovat sellaisia mettäläisiä nuo lokit siellä.
      Hauska mielikuva tuli, lokin poikasten liukumäestä. Niillä oli hupaisa aloitus elämäntaipaleelle;)

      Poista