tiistai 3. heinäkuuta 2012

Montun reunalla vieläkin



Kolmoset sieltä kurkistelee, mutta pesässä oli ainakin kaksi muutakin. Poikaset olivat jo lentokykyisiä ja harjoittivat siipilihaksiaan. Aina joku pojista "tuupattiin" ulos, kun takana olija tahtoi aitiopaikalle.


 



Pesäaukon edessä oleva aikuinen ei tainnut olla poikasten emo, sillä se ei paljon noteerannut niitä.
Hiekkaa ripisi alas yläpuolella olevista koloista.





Poikaset seurasivat kaivuu puuhia, tämä siis kaivoi uutta pesäkoloa, siltä tuo aherrus ainakin näytti. Rakennus puuhat jäivät kesken, sillä poikasten emo lennähti paikalle ja liian lähelle tunkeutunut työläinen sai äkkilähdön.

Kuvausten ohessa mietittiin, että olisiko toinen poikue tähtäimessä, heinänkorsiakin kannettiin nokassa. Mikähän merkitys silläkin oli, käyttävätkö pesän tekoon vai onko jokin " vapaan vietto " tapa.

10 kommenttia:

  1. Voi, että olet saanut kauniit kuvat pääskyistä. Tuota en ole päässyt koskaan livenä näkemään, joten siksikin on ihana seurata näitä täällä blogissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, näistä törmäpääskyistä on nyt kolmen kuvauskeikan jälkeen koneella satoja kuvia. Sattumoisiin löytyi sellainen pieni töyräs, jossa oli useita pesiä ja sopivalla korkeudella. Kuvat on otettu autossa istuen ja eivät häiriinny laisinkaan kuvaajista, mutta jos ulos menet, niin heti poikasetkin peruuttavat syvemmälle onkaloon. Nämä oli tottuneet autoihin jo aiemmin, sillä paikalla pyörähtää illan mittaan useampi autoilija, he kyllä ovat koiran ulkoiluttajia. Voisi sanoa, että "helppo nakki";)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä ne aika söpöläisiä ovatkin, kun kyyköttävät aukon suulla rinnakkain. Se rinne on aika hauskan näköinen, kun niitä on monta pesää ja useassa on poikasia nököttämässä.

      Poista
  3. Oletpa onnekas, kun olet löytänyt törmäpääskyjen pesän ja vielä saanut otettua noin hienoja kuvia! Suloisia ovat he. Koskaan en ole nähnyt näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on noita törmäpääsky yllin kyllin ja aivan lähellä, mutta eihän näitä kovin lähelle pääse jalkamies. Auto se olla pitää, kun nuo linnut ei näy osaavan sitä pelätä.
      Tämä pesätörmä sattui olemaan tarpeeksi matala, jotta kuvaus onnistui.

      Poista
  4. Hauskan näköinen lintu on törmäpääsky! Tappisilmät ja pieni nokka! Kolmikko on kyllä niin valokuvauksellisesti! Onnea hienosta kuvasarjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäpääskyllä on kauniit silmät ja nuo pallerot aukolla olivat tosi hellyttäviä. Niitä oli kiva seurata muutenkin, ei vain etsimen kautta;)

      Poista
  5. Tuolta suojasta onkin hyvä ja turvallista tutkiskella maailmanmenoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä pääskyillä on kyllä suojaisa pesintä paikka. Tuonne ei kyllä moni eläin pääse ei ainakaan raskaampi ja onhan sillä onkalollakin pituutta melkoisesti. Kyllä ne äkkiä perääntyi kolon suulta, jos oli yllättävää liikettä lähellä.

      Poista