keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Joulukuiset kuvat



 Kuukausi meni melkein lumettomasti.




Puiden oksat olivat tummia ja paljaita lumesta ja kuurasta.




Kun lähestyttiin joulua, niin taivas aukaisi portinsa ja pudotti valkean lahjan ja kylmänkin.




Virtaavat vedet jäätyivät ja peittyivät neitseelliseen valkeaan.




 Rantapusikkokin muuttui sadun ihmemaaksi.


 

Oksat saivat lunta ja pakkanen kiristi nukkuvaa luontoa.

Joulu meni ja luminen kauneus, nyt odotellaan vuotta 2015 vesisateessa.

Kaikille teille Hyvää ja Onnekasta Uutta Vuotta!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Valoisaa, hetken aikaa



Ruskolankoski, ainoa koski, joka on kävelymatkan päässä.
Vielä oli vettä ja sulaa. Kohta jäätyy, mutta jos vettä riittää, niin saattaa pieni sula säilyä kovienkin pakkasten jäljiltä.




Tuota valoa lähdin metsästämään. Valoa, joka oli niin viettelevän herkkä, suorastaan yltäkylläisen kaunis. Siltä se tuntui, kauan jatkuneen hämäryyden jälkeen.




Valoisa, yksinäinen, pilvikin houkutteli kuvamaan  Astelin vastasataneessa lumessa ja nautin näkymästä, miten voikin olla kaunista, hiljaista. Lähellä pärähtävä moottorisahan ääni rikkoi idyllin. Yritin olla kuuntelematta ja keskityin nauttimaan talven tunnusta.




Valo hiipui pian taivaalta, mutta lumi hohti uutukaisen valkoisena, neitseellisen kauniina. Sanomattakin on selvää, että talven luminen kauneus viehättää.
Lumen painosta kaareutuvat oksat luovat holvikaaria, joiden alta voi kulkea valkeaan unelmaan. Mutta vielä ei ole holvien aika, ehkä myöhemmin, kun lunta tulee riittävästi.




Tätä kuvaa ottaessani satoi jo vettä. Olen tyytyväinen, että ehdin tallentaa muutaman kuvan lumesta ja valosta.




Päivä antoi, mitä aamu lupasi :)

Mitäs nyt, kun pilvet peittää

Niin, mitäs sitä nyt pimeällä vois kuvata, kun ei näy tähtiä eikä taivaantulet loista.
Mieli tekee kokeilla kuitenkin pimeäkuvausta ja nyt sitten kuvataan valosaasteessa, näin nyt.




Eilen satoi hienokseltaan lunta, kosteaa sellaista. Metsänreunakin sai kummasti eloa ja valosaaste kirkasti taivaan puiden takana.




Tässä kuvassa on saastetta enemmänkin, paperitehdas pukkaa haisevaa savua monesta rööristä.
Vaikka nämä tehtaat ovatkin päiväsaikaan melkoisia rumiluksi, niin itseä viehättää niiden pimeän aikainen valoloiste. Jos tuo vesi edessä olisi avoin, eikä lumen kuoruttama, niin kuvassa olisi enemmän eloa, kun tehtaan valot peilais veteen.




Nyt ollaan sitten hieman raikkaammissa vesissä, jäänmurtaja Sampo, Kemin Ajoksessa, odottaa vierailijoita.
Sampo risteilee talviaikaan Kemin edustalla, joulukuusta huhtikuuhun, nyt vain pitäisi tulla pakkaset ja kunnon jäät, jotta kyyditettävät pääsisivät nauttimaan oikein aidon jäänmurtajan kyydistä.




Autonvalot valaisivat loistokkaasti nämä pylväät ja vaaleat kuivuneet heinät korostivat vaikutelmaa.
Tämä kuva on otettu marraskuun puolella ja täysin pimeissä olosuhteissa, samoin nuo seuraavat tusossa alla.




Ajettiin pimeässä peltotietä kohti merenrantaa, niin ainakin oletettiin. Tie loppui ja saavuttiin hieman karseaan paikkaan. Pylväitä ja korkeaa aitaa edessä, traktorin jälkiä ja verkkoaitaa. Ei ollut kyllä ollenkaan käsitystä mitä ympärillä pimeydessä on.




Kaukana loisti valot ja savu tuprusi, pääteltiin, että ollaan vastapäätä kaupunkia, merenlahti välissä.
Siinä kuvatessa nähtiin kolmen lentokoneen laskeutuvan tuolle valaistulle alueelle, joten siitä varmistuttiin asiasta, lentokentän vasemmalla puolen näkyy siis StoraEnson savut.




Vaikka ympärillä oli täysin pimeää ja tarkennusta ei voinut suorittaa, niin koneella kaikki oli silminnähtävän valoisaa ja loppuen lopuksi tarkennuskaan ei ollut pahasti pielessä. 
Pimeys antaa paljon anteeksi :)

lauantai 8. marraskuuta 2014

Yökuvauksia

Vaikkei kovin hyvät ennusteet olleet revontulille, niin voihan sitä yöllä muutakin kuvata, öistä luontoa.




Savut tuprusivat, valot loistivat ja yön pimeys loi oman mystisen lisänsä öisiin kuviin.
Pikkupakkanen, mutta vielä oli avovettä, johon erilaiset valot peilasivat. Tylsä, päiväaikainen näkymä Toppilan lämpövoimalasta, saa hiukka romanttisen ilmeen yöllä.



Yö ei ollut niin synkeän musta, maiseman ääriviivat piirtyivät esiin ihan silmin nähtävin muodoin.
Olihan nyt kuitenkin vielä täydenkuun aikaa, vaikkakin taivas oli pilvessä.



Kaupungin liepeillä on kuitenkin niin paljon valosaastetta, jota pilvet heijastavat ja hienoinen lumikate maassa vahvistaa, ettei valo tyystin katoa.








Kyllähän kuukin meille esittäytyi, vienosti kurkistaen pilviverhon takaa.

Talvella voisi siirtyä myös kuvauksessa talviaikaan, sillä päivällä luonto on aika tylsän näköinen.
Yön pimeys maustaa ja ryydittää maiseman.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kostean sumuista

Piipahdin Keminmaalla tarkoitus oli kuvailla tuttuja paikkoja, tarkoitukseksi se jäikin.



Päivä alkoi sumuisesti ja vettä valuttaen. Ei tehnyt mieli ulos kameran kera, odottelin, että sade lakkaisi.



Ilma ei kirkastunut, mutta iltapäivälle osui sateeton hetki ja pistäydyin läheisellä joella, jossa on pienoinen koski.



Pihlajanmarjoja on nyt tosi runsaasti, mutta lintuja ei näkynyt. Popsivat pohjoisen puut puhtaaksi ja laskeutuvat sitten alemmaksi, odotellaan :)



Joki oli saanut jää peitteen loppuviikosta, mutta lauhat olivat sen sulattaneet, vain lähellä rantaa oli jään rippeitä jäljellä.



Veden kuljettamat moskakatkin innostavat, eihän tässä harmaudessa paljon muutakaan löydy. Puuhun tarttuneet heinän jäänteet saavat mielikuvituksen laukkaamaan, jokin taruolento varmaankin.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Karpalon metsästystä




Tämä punainen marja houkutti kirpakan raikkaalle suolle.
Karpalot loistivat poissaolollaan, ihan muutaman näin ja sain myös maistiaisia. Kylläpä maistui, varsinkin nyt, kun pakkanen on niitä nipistellyt .




Yöpakkasen jäljiltä suopursut sädehtivät kuuraisina. Aurinko lämmitti ja kaikkialla oli niin kirkasta, että ihan silmiin koski.
Jossain kuului huutoja, hirvimiehet ajavat metsänkuningasta, koira haukkuu ja jänis juoksee.


 

Puolukat piilottelivat punaisin poskin kuuraisten lehtien suojissa. Rakkulapuolukatkin ovat hyviä, mutta nyt oltiin lähdetty karpaloa hakemaan,  joten annetaan puolukan jatkaa punasteluaan rauhassa.




Mustikan lehdet ovat saaneet kauniin reunuksen ja ne nousevat ylväästi ylös heinikosta.


 

Kaartuvat heinät reunustavat suon reunassa olevaa lampea. Hentoiset heinät taipuvat kuuran painosta samaan suuntaan, kuin kumartaen.




Lampea peittää uusi jää, vesi on jäätynyt kesken liikkeen. Valo leikittelee ja muotoilee jäätynyttä vettä.




Heinämättäät ovat kuin lammen uusi talvikaulus.
Suolampi siirtyy talviaikaan ja vetää ylleen loistavan talvitakin, jota tuuhean pörröinen kaulus reunustaa.

Ei tullut karpaloita, mutta saimme viettää upean marraskuisen lauantai päivän alkutalven tunnelmissa.
 

torstai 23. lokakuuta 2014

Poimintoja lokakuulta





Aina, kuin mahdollista täytyy hipsiä pihalle kuvaileen revontulia. Nämä nyt ovat aika laimeat, odotellaan parempia kuvaus öitä:)





Linnuillekin laittelin pähkinää ja auringonkukan siementä. Tietenkin oravat sen huomasivat ja ensimmäisenä päivänä oli melkoinen vilske, kun pähkinöitä piti kantaa pahanpäivän varalle kätköihin ympäri pihamaata.
Harakat tepastelivat sitten perässä ja napostelivat kätköjä minkä ehtivät.
Tinteille ja varpusille jäi ne autingonkukan siemenet. Täytyypä miettiä  uudestaan tuo ruokintapaikka, jotta linnuillekin jää pähkinöitä nokittavaksi.




Lokakuun aamut ovat jo pakkasaamuja , mutta kauniita sellaisia.



Ojanpohjan vesi jäätyy, muodostaa kauniita kuvioita ja mukavasti rapsahtaa rikki, kun sen päällä astelee. Se ratina täytyy välttämättä kokea :)



 Pakkanen ja vesi jäätyessään luovat taidetta. Irtonaisesta jääpalasta voi löytää vaikka jäiset kasvot.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Revontulia, onko niitä?

No, ei ainakaan tuona lauantai-iltana, kun lähdettiin vartavasten niitä kuvaamaan. Ei kyllä ollut kovin hyvät revontuli ennusteetkaan, mutta ajateltiin niiden tulevan näkyviin, ihan ajatuksen voimalla.

Meidän ajatuksilla ei kylläkään ollut loitsuvoimaa.




Kaupungin valot ja nuorten iltanuotion savut ainakin tallentui kuvaan.




Otavakin löytyi




Tuoltako niiden reposten pitäisi laukata näkyviin. Ei näy, ei, vaikka kuin silmät vettä valuen katselis.
Pakko se on uskoa ja painua pehkuihin, onhan kellokin jo yli puolen yön.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Tuntoja ja tunnelmia

Tänne johti monen suomalaisen tie aikoinaan ja täällä he myös kohtalonsa löysivät.